Veikkauksen HarjakaiNEN ja RepolaiNEN


Seuraavaksi Riku huudahti ”mikä tuolla pohjoisen pellolla on?” Salonkylän suoran suunnalla kasvoi kasvamistaan ihan kunnollinen pölypyörre, jonka liikesuunta oli sopivasti ohi meidän sijaintimme. Sateesta välittämättä hyppäsimme ulos ohjaamosta ja otimme muutamat kuvat sekä pätkän videota. Tämäkin ilmiö kiipesi melkoisen korkealle taivaalla. Täytyy sanoa jälkikäteen, että oli kertakaikkisen viihdyttävä iltapäivä, huonomminkin olisi ajan voinut viettää. Mikä parasta, viljelykset saivat hieman vettä, jota oli jo odotettu kuivuuden tilalle. Aivan päivän lopuksi näyttäytyi meidän kesäkautemme ensimmäinen sateenkaari, joka oli todella hailakka ja sijaitsi hyvin matalalla. Sitten oli aika lähteä kahvin keittoon ja katsomaan kertynyttä kuvasaalista. Josko oli trombi eli tuttavallisemmin ”rompeliini” huikea kokemus, niin seuraavana iltapäivänä tulisi vallitsemaan suoranainen salamasirkus.

Iltapäivä 31.5.2024 alkoi rauhaisasti taistellen helteessä auton kanssa, kun Mitsuhitsi seisoi jälleen laturin nokassa. Riku oli juuri saanut paikannettua mahdollisen uuden vian,- webasto on jälkiasennettu edellisellä omistajalla ja se oli seonnut tyystin vanhan laturin sekä myös uuden (!!) valmiiksi rikkinäisen laturin kuollessa osallistuen näin ollen kutsumattoman vieraan asemassa akun purkujuhliin. Voi huokaus näitä peltikasoja, joita autoiksi kutsutaan. Riku sai ystäväni etäohjeilla kiskottua webaston sulakkeet irti sopivasti juuri ennen, kun ensimmäinen jyrinä kantautui etelän suunnalta. Huomasimme ukkospilvien huippujen muotoutuneen kukkakaalimaisiksi todella lyhyen ajan sisällä, ajallisesti puhuttiin vain alle vartista. Molemmat sieppasimme kännykät käteen ja tutkimme eri appeja. Tuumasin Rikulle myrskytutkaa vilkaistuani, että otetaanpa sähköjohdot irti, lasketaan Hitsin konepelti alas ja lähdetään käymään pelloilla, etelän sekä lännen puolella murahteli hyvin vihaisia soluja. Nyt oli kovan luokan etiäinen, että jotain salamoinnin tynkää saattaisi näkyä. Kuvaustavarat olivat edellisen päivän jäljiltä kummallakin valmiina, joten hetken kulutta siirryimme Transulle kentälle. Heti paikan päälle päästyämme oli selvää, että nyt on tulossa eeppistä settiä, joka varmasti vetäisi vertoja huimalle 2024 koetulle aprilliukkoselle.

Etelän suunnalla lymyilleet ärhäkät solut lähtivät monistumaan ja kun salamointi sekä ukkospilvet saavuttivat Laitilan Salonkylän jättiläismäiset peltoaukeat, homma lähti yllättäen täysin lapasesta, ilmeisesti myrsky sai lisää energiaa lämpimästä maasta. Saimme kuvata hetken saapuvaa ukkosta ja salamointia rauhassa ulkosalla. Sitten taivaan ottivat haltuun näyttävät sadeseinämät, niiden kätköistä syöksähtivät esille salamat ja sitten taivaalla mentiin. Yhtäkkiä joka puolella paukkui, salamoi ja jytisi ja oli pakko peruuttaa avoimelta estradilta ladon sisälle. Harmillista oli se, että lähes koko ajan aivan alkua lukuunottamatta satoi eri voimakkuuksilla, niinpä jätin järjestelmäkameran triggereineen reppuun, en kertakaikkiaan halunnut ottaa riskejä sen kanssa, ennemmin kastelisin Honor kasin myrskukuvaus-kännykkäni, joka onneksi on roiskesuojattu.

Valinta osoittautui oikeaksi, nimittäin vettä satoi paikoin oviaukosta vaakatasossa sisälle, niinpä siirtelin kamerareppua, toista tavaralaukkua sekä jalustaa tarpeen mukaan ja lopulta kaikki, myös me ihmiset löysimme itsemme kymmenen metriä pitkän ladon peräseinältä. Lätäkkö ladon betonilattialla sisällä kasvoi kasvamistaan, aallokon kareillessa sisätiloissa. Samalla salamat löivät vielä aavistuksen lähemmäs. Sitten heräsi tuuli joka yltyi ja yltyi, ja seuraavaksi syöksyvirtaus löi täydellä voimalla peltoaukealla kyyhöttääneeseen latoon ja samalla sen suuresta oviaukosta sisälle. Se mitä seuraavaksi tapahtui, oli jotain ällistyttävää. Ensin sukelsi tuulihaukka oviaukosta sisälle, lentäen ylös kattoparrujen päälle, västäräkin ja naakan seuratessa perässä. Muitakin pikkulintuja seurasi näiden kolmen vanavedessä. Mietin, että jos tulee yhtään enempää siivekkäitä, niin alkaa olemaan ahdasta. Lintujen asettuessa sulassa sovussa katon rajaan parrujen päälle päätin kävellä oviaukolle ja ottaa ukkosen murinasta videota. Painoin kännykästä ”nauhoita” ja muutaman sekunnin päästä tienoo sekä lato valaistuivat ja samalla ihan kirjaimellisesti ulkona räjähti, kuin tykillä olisi ammuttu korvan juuressa. Hetken kuului vasemmasta korvasta tasainen ”piiip”. Nyt osui paukku lähelle. Tuntui, että maksa ja haima vaihtoivat paikkaa jysäyksen yhteydessä. Wau, mykistävän komeaa! Innoissani kaikesta näkemästäni unohdin katsoa taakseni, peruutin ladon oviaukolta edelleen kuvaten, kunnes jalan alta kuului “läts” ja samalla Riku huusi myrskyn pauhun ylitse ”Pike, olet vesilätäkössä, nyt pois sieltä” Säpsähdin hereille kuin unesta, miten saatoin laiminlyödä turvallisuusohjeet? Tälläistä ei saisi tapahtua. Sähkö ja vesi eivät ole paras yhdistelmä, joten räpiköin sydän hakaten nopeasti kuivalle betonille. Näin ei saa siis toimia. Tarinan tarkoitus on kertoa se, että ukkosella pitää aina huomioida ympäristöä ja katsoa myös jalkoihin. Hetkeksikään ei sovi unohtaa, miten järeän luonnonvoiman kanssa ollaan tekemisissä.

Samassa salamatutkat sekosivat kummallakin. Kesken kaiken joku suuremmista linnuista päätti poistua ladosta ja onneksi Go pro otti videota tilanteesta. Siitä tuli mukava lisä ukkosvideoon (linkkiviidakko on tekstin lopussa). Pikkulinnut sekä haukka jäivät vielä orsille. Kävi mielessä, että onkohan tämä homma enää järin turvallista, kun linnutkin pakenevat paikalta. Täytyy sanoa, että lato pelasti tilanteen, koska käytännössä kiivaimman salamoinnin aikoihin satoi jatkuvasti eri voimakkuuksilla, niin ulkona ei olisi voinut olla, eikä se olisi edes kannattanut, puhumattakaan turvallisuudesta. Taivaalla sikin sokin risteilevät pilvisalamat kertoivat ilman olevan hengenvaarallinen. Puuskat olivat todella kovia ja Rikun kameran jalusta kaatui pari kertaa, toisella kerralla Riku ehti saamaan siitä onneksi kopin. Täysin vesitiivis Go pro sai nyt myrskykasteensa, ihan sananmukaisesti.

Ja voihan nenä, se adrenaliinin määrä, mikä syöksähti lävitse kehon kaiken jylinän aikana oli valtaisa… Vilkaisin kovimman pamauksen jälkeen aktiivirannekketta, pulssi hipoi sataakolmeakymppiä. Veri pauhasi pitkin kroppaa ja kylmänväreet tuntuivat varpaissa asti. Ja samalla vallitsi täydellinen voittajafiilis. Ilmassa tuoksui otsoni ja salamoita löi jo jokaisella ilmansuunnalla, ladon yli ja ristiin rastiin halkoen tummaa taivasta. Katsoimme hymyillen toisiamme ja nostimme peukalot ylös, oli komeaa päästä kokemaan tämä myrsky. (Olin ennenkaikkea pahuksen onnellinen aviomieheni puolesta, tämä veti vertoja 2022 koetuille -myrskyille. Tuolloin Riku pötkötti sängyssä rakennustelineiltä putoamisen seurauksena selkä murtuneena eikä miehen tulevaisuudesta tai jalkojen toiminnasta oikein tiennyt kukaan, eivät edes lääkärit) Tässä me olimme omilla jaloillamme kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja yhdessä vaikeudet voittaneina, Riku tosin kaksi senttiä lyhyempänä L1 nikaman murtuman vuoksi. Myrskybongaus ei onneksi katso pituutta 😉 Tätä kokonaisvaltaisen onnistumisen tunnetta ei kertakaikkiaan päihitä mikään! Tuli jälleen vedettyä napakat ylävitoset onnistuneen salamajahdin kunniaksi.

Kun sade hiipui vähän, kannoimme kaikki kuvaustavarat ladosta Transuun ja hyppäsimme hyttiin ihailemaan näkymiä. Kun sade lakkasi, päätin ulkoilla vielä kerran. Näimme vielä muutaman hulppean salaman, mutta vain pari tallentui kameran muistikortille salamoinnin jäädessä taas satavien seinämien taakse. Tajusin siellä peltotiellä seistessäni, että lämpötila on pudonnut, vaatteeni olivat lävitse märät ja viileys otti niskalenkkiä. Lopulta ukkonen etääntyi ja salamasirkus siirtyi kohti Poria. Oli nälkä, jano ja vähän vilu. Ajoimme kotiin ja autossa kävi hirveä pulina, kun kertasimme tapahtunutta. Takana oli kolme tuntia silkkaa salamajuhlaa. Päästyämme kotiin otimme kuvaustavarat kuivumaan, väänsimme sukat, paidat ja shortsit kuiviksi ja ripustimme kaiken hilpentöörin kuivumaan ympäri taloa.
Muistakaahan varata ukkosille lähtiessänne mukaan vaihtovaatteet. Allekirjoittaneella ovat ne omassa autossa, mutta nyt kun matkustimme Rikun autolla, vaatteet jäivät epähuomiossa kotiin…

-Pike


Ehkä susimuistaa kesäisen kohtaamisen kulkijan kanssa ja laittaa saman tein käyntivaihteensa päälle, katsahtaen vielä kerran oikealle puolen jäävälle lammellepäin.

Todennäköisempää on, että Veikkauksen peleistä ja osaamisesta tulee vientituotteita, joita muut kasinot voivat ostaa. Jos näin käy, Kultajaska, Emma, Repolainen ja muut Veikkauksen tuotteet voivat pian olla suosikkikasinollasi samalla tavalla kuin Veikkaus on ottanut valikoimiinsa NetEntin, , , Red Tigerin ja IGT:n pelejä.

Pelataan Veikkauksen Harjakaista ja Repolaista, joita on toivottu

Mahtavaa, että sait elokuvakokemukset hyviin fiiliksiin. Mä olen aina pitänyt nimenomaan katsella elokuvia leffateattereissa, mutta nykyään musta siellä on liian kovalla äänet enkä kestä jos joku potkii selkänojiin.

Äitisi kommentti "onko nuo susia vai kettuja" sai nauramaan täällä ääneen :D Ihana äiti! Mäkään en pidä siitä, että olen ravintolassa aivan toisen kupeessa kiinni. Joskus Pariisin reissulla muistan kuinka söimme pienessä ravintolassa niin kiinni toisissa, että jos kovin siirsi haarukkaa sivuun, niin saattoi ottaa kaverin lautaselta ruokaa. Onneksi sentään puhuttiin eri kieliä, eli mua ei häirinnyt mitä vieruskaverit puhui kun en osaa ranskaa ja tuskin nekään osasi suomea ;-)

Onnea teille kahdelle pitkästä yhteiselosta

10. – 11.5.2024

Revontuliarvot olivat infernaaliset 10.5 iltapäivällä. Tarkkailin lävitse päivän avaruussäätä ja mitä enemmän iltaa ja yötä kohti mentiin, sitä kovemmiksi arvot kävivät. Päiväunille oli vaikea rauhoittua, koska jännitti niin turkaleesti näkyisikö yöllä mitään ja riittäisikö osaaminen säätää kameraa hyvin vaalean taivaan vuoksi. Ja selviäisimmekö yöstä ilman pilviä? Onneksi sammuimme ruuan jälkeen molemmat, minä sekä aviomieheni Riku ja tunnin päiväunilla jaksoimme tolskata aamuun asti, koska tämä reissu venahti pikkutunneille.

Pakkasimme kuvaustavarat illalla yhdeksän maissa autoon ja varmistimme kymmeniä kertoja, että kaikki tarvittava on varmasti mukana. Kuvauspaikka valikoitui kaakon puolelle Laitilaa osin sen vuoksi, että luoteesta puhallellut tuuli oli kolmoishermolle melkoisesti liian kylmä ja napakka. Kaariaisissa tuulen saisi kadotettua puuston ja autiotilan rakennusten taakse. Toinen vaikuttava tekijä oli ihan suoraan suomeksi sanottuna lähipelloilta kantautuva jäätävä kakan haju. Laitilan lännen puolen pelloille oli levitetty lajitelma ihan sitä ihtiään eli sian, lehmän ja kananlantaa ja haju oli melkoisen tyrmäävä cocktail. Entuudestaan tiesin, että hajussa oleilusta saisi kunnon migreenin tai pahimmillaan sarjoittaisen päänsäryn eli Hortonin ja sitä riskiä en nykyään enää ota mikäli asian voi välttää. No, maaseudulla eläminen on tälläistä, joskus haisee ja ei sille mitään mahda. Osin tämänkin vuoksi kuvauspaikkoja kannattaa olla enemmän kuin yksi.

Lähdimme ajamaan kohti Tähdenlennon tilaa klo 22. Emme yhtään tienneet, mitä olisi edessä. Keskustelu autossa polveili ja spekuloimme kilvan, mitä yö toisi tullessaan, jos toisi! Päästyämme viimein perille Kaariaisiin oli suuri huojennus se, että siellä ei onneksi haissut yhtään. Ja melkein heti alkoivat erilaiset ilmiö- sekä luontoelämykset. Alkuyöstä lännen puolelle taivasta ilmaantui auringon laskettua näyttävät hämäränsäteet. Laskeva Kuu sai komean maatamon, jota ihailimme kilvan. Kuun ohitse lentävät, varmasti satapäiset, pitkät hanhiaurat olivat vaikuttavia. Myös lehtopöllö teki ohilennon tilalla ja sen siluetti näkyi pariinkin otteeseen vaaleaa taivaanrantaa vasten. Pöllön lento oli kaunista seurattavaa ja se lipui tilan kattojen yllä ääneti, kuin aave alkukesän vaaleassa yössä. Luonto osaa olla takamailla myös armoton, Riku löysi peuran etujalan tilan pihalta ja allekirjoittanut kompuroi toiseen jalkaan viidenkymmen metrin päässä pellolla (mikä pahuksen kalikka yritti kampittaa, kas vaan, peuran jalka se siinä lepäsi). Suuria, harmaita karvatuppoja lojui ympäriinsä. Jossain oli varmasti loppukin ruumiista ja mietimme, kumpi eläimen on kaatanut, susi vai ilves? Jostain syystä luonto lähialueilla tuntui olevan täysin hereillä. Vähän matkan päässä sijaitsevalla lammella joutsenet olivat todella villillä tuulella ja toitotusta mahtui vaaleaan kevätyöhön. Kurkien villit äänet leikkasivat keväistä yötä kilvan joutsenien kanssa. Jopa lammen vieressä pesivä tuulihaukka äänteli, mikä oli aavistuksen outoa. Ilveksen käheät huudahdukset leikkasivat ilmaa kauempana. Aistivatko ne yössä olevan jotain poikkeavaa?

Mitä enemmän hämärtyi, sitä enemmän jännitti ja vatsassani lepatti lauma perhosia. Hämärän laskeuduttua alkoi liikettä näkymään edelleen tuskaisen vaalealla taivaalla ja Riku bongasi illan ensimmäiset, punaiset revontulet klo 23.16 luoteen ilmansuunnalta. Alkuyön revontulet olivat todella vaaleita ja hailukoita, lähinnä korkeita säteitä ja vöitä, mutta silminnähden punaisia. Niiden kuvaaminen vieläkin vaaleana pysyttelevää taivasta vasten oli hankalaa. Mietimme hieman puolenyön jälkeen, että mahtaako meno taivaalla yhtään voimistua vai onko tämä yö täynnä vain korkeita leijailevia revontulipilareita ja yksittäisiä vihertäviä, punertavia vöitä sekä kaaria lähestulkoon sinisellä taustataivaalla, kunnes vähän ennen 01 tärähti sellainen värimyrsky käyntiin, että oksat pois.

Olin juuri tuona ajankohtana sommittelemassa vanhaa kärrynpyörää kuviin tilan yläpihalla. Edelleen selän murtumasta toipuva Riku oli tauolla autossa, kännykän loisto sivuikkunasta kertoi, että revontuli ennusteet olivat parhaillaan syynin alla. Yht’äkkiä luoteen ilmansuunnalle matalan, vihreän revontulikaaren yläpuolelle syttyi punaista väriä, värin levitessä nopeasti viuhkamaisena koko taivaalle. Koputin Mitsuhitsin etulasiin ohi juostessani, hihkaisin ”alkaa” ja spurttasin rakennusten välistä otsavalon valokeilassa tilan takana olevalle avaralle pellolle ja yritin olla kompastumatta maassa retkottavaan yksinäiseen jalkaan. Riku spurttasi perässä kuin Vireeni selästä huolimatta ja saavutimme pellon keskikohdan lähes yhtä aikaa.

Nyt äkkiä jalustat pystyyn ja kamerat hollille. Ja herranjestas, taivas meni siinä katsellessa punaiseksi. Suurin osa illan revontulista oli punaisia tai pinkkejä, sinisillä yläreunoilla. Oli jotenkin outoa, kun revontulikaari nousi etelän ilmansuunnalle eikä pohjoiseen kuten normaalisti. Täytyy sanoa, että G5 -revontulet olivat aivan pahuksen hulppea kokemus. Illan aikana tuli nähtyä useaan otteeseen suuri, mutta rauhallisesti liikehtivä, harvinaisen värikäs revontulikorona. Revontulet olivat yöllä muutenkin melko hitaita liikkeissään, ne jäivät ikäänkuin odottamaan nyt jo aavistuksen kesäterässä olevaa kuvaajaa (ainahan näin sopii ajatella, vaikkei se varmasti ollut totuus). Koronan sykkiessä hitaasti keskitaivaalla päidemme yläpuolella eli zeniitissä levisi samalla kaunis ja värikäs revontuliviuhka poikki taivaankannen ja sen eriväriset säteet laskeutuivat kohti etelää. (Kuvia kehittäessä piti muuten ruuvailla suosiolla saturaatioita alas, koska illan setti oli todella karkkimainen jopa paljaalle silmälle)

Teoreettinen palautus netistä löytyvillä peleillä on yleensä 96-98% välillä, mikä ei kuulosta todellakaan huonolta. Sitä se ei myöskään ole, jos vertaa esimerkiksi Veikkauksen peleihin kaupoissa. Yleisesti kaupoista löytyvien pelien palautusprosentti liikkuu 89-91% välillä. Esimerkiksi Repolainen -pelin teoreettinen palautus on 89.2%. Jos siis haluat paremmat mahdollisuudet voittaa, kannattaa valita hedelmäpelit netissä.

Toisella tauolla Riku havaitsi autiotilalle johtavalla tiellä liikettä. Hämärässä verkkaisesti liikkunutta suurehkoa eläintä Riku epäili ilvekseksi tai sudeksi. Sillä hetkellä mitään varmaa ei kyennyt sanomaan, joten jatkoimme rauhassa revontulien havainnointia ja kuvaamista. Metsän reuna oli aivan vieressämme ja tuntui, että jokin piti meitä silmällä. Jokin oli peurankin kaatanut välipalaksi. Lopullinen varmistus eläimestä saatiin, kun kuvatessani kamerasta loppui akku ja lähdin autolle vaihtamaan täyttä tilalle. Sytytin otsavalon osin polun kuoppien vuoksi ja hups, nostaessani katsettani viidenkymmen metrin päässä kiilui kaksi silmää harmaanruskehtavan otuksen päässä, silmien sijaitessa reilun metrin korkeudella maan pinnasta. Tämä oli toinen näköhavainto itselleni sudesta parin viikon sisällä. Ennenkuin ehdin sanoa ”oho, susi” se jo hävisi metsän varjoihin jättäen meidät hämmentyineinä seisomaan tilan pihalle. Jostain ihmeen syystä se oli uskaltanut lähestyä meitä yön hämärinä tunteina. Ehkä sekin katseli revontulia? Luultavammin syypää ympäristössä pyörimiseen oli oikeasti peuran haaska jossain tilan maastossa. Saattaa nimittäin olla, että me seisoimme suden ja sen ruokapöydän välissä. Arkoja otuksia nuo kuitenkin ovat, syytä pelkoon ei ollut, pikemminkin hämmästys oli varmasti molemmilla suuri.


Veikkauksen HarjakaiNEN ja RepolaiNEN

Juu saavat pitää tunkkinsa huijarit.
Koko ajan on menneet pelit huonommiksi ja ihan yhtä satunnaista kuin noiden koneiden väittävät olevan, on varmaan myös se että nämä paskat uutuuspelit, kuten Hottipotti ja repolainen, julkaistaan sopivasti just alkukuusta kun on eläkkeiden maksuaika. Siellä ne onnettomat mummot ja papat muutaman päivän takoo näitä rivissä mutta sitten loppuu rahat ja loppukuu syödään jotain -50% -kuraa kun ei ole vaihtoehtoja eikä rahaa. Seuraava kuu alkaa taas jollain uutuuspelin julkaisulla ja sama kierre jatkuu. Saisi kieltää nämä koneet kokonaan niin monelta murheelta vältyttäisiin. Myös kenopeli yms. onnenpelit pois, voitonjako nettisivuilla kertoo että niistä jaettavat voitot on täysin naurettavan pieniä. Joka päivä näkee eläkeläisiä kympin täyskenolappua tarkistamassa, voitot on aina 0-2e ja nämä luulee että onni kääntyy ja laittavat uusiksi lappunsa. Joka kuu siis menee monella pelkään kenoon tällä tavalla 300 euroa! Takaisin tulee max. 50e. Ja se "arvonta", siinähän tietokone antaa sellaiset numerot että voittoja menee jakoon minimaalinen määrä. Pelatut rivit tietokone käy läpi ennen feikki arvontaa, mutta tästä Veikkaus ei tietenkään puhu mitään vaan kiertää totuuden jos kysytään suoraan.

11:55 · Go to channel · Veikkaus Repolainen - Isompi panos

Polkaisin Mitsuhitsinä tunnetun punaisen paholaisen käyntiin ja ajoimme täynnä jännitystä puoli kahdeksan maissa kytispellon pieleen. Hyvä, että ehdin edes autoa pysäyttämään, kun Riku jo katosi vauhdilla pellolle. Huomasi, että toisella osapuolella alkoi myös olemaan repolaisia ikävä. Pudotin auton avaimet taskun pohjalle ja seurasin aviomiestäni pimeyteen. Rikun otsalampun valokeila poukkoili edelläni pitkin aukeaa ja huudahdus “jää kantaa hei tosi hyvin” kuului kauempaa pimeydestä. Yhtäkkiä aukean laidalta kuului kovat “rousk-rousk-tömps” äänet joita Riku ei millään voi saada aikaiseksi. Pellolla oli siis joku kolmaskin. Kaikesta päätellen edellämme liikkui jotain todella isoa, veikkaus hirven suuntaan. Niiden jälkiä on ollut useasti hangella ja muutama on tullut nähtyä yöaikaan. Joka tapauksessa pimeässä särkyvän jään ja painavien askelien ääni oli ihan häkellyttävän kova. Odottelimme hetken paikoillamme, jäidensärkijä kulki onneksi poispäin, hyvä niin. Annoimme silmiemme tottua pimeyteen. Näytti hyvältä vaikka näytti pahalta, näes se osio, mitä taivasta näkyi, vihersi voimakkaasti aina etelän ilmansuuntaan asti. Pilviä tuli ja meni kaiken aikaa ja vallitsevat revontulet olivat lähinnä stabiilia, vihreää diffuusia mössöä, mutta sitä olikin sitten kaikkialla! Rakopaikat pilvissä olivat suurenemaan päin, niinpä vetäydyimme pois tuulesta autolle hetkeksi lämmittelemään. Ehdimme istua vain muutaman minuutin, kun tuli voimakas etiäinen, että kannattaa ehkä vilkaista taivasta. Astuin autosta ulos ja samassa näin lounaan puolella pilvi raossa ihan Steven näköisen kaverin. Vaalean pinkki ilmestys kurkisteli pilvien lomasta. Nappasin nopsaan kännykällä siitä kuvan ja heitin järkkärin jalustalle. Pahuksen pilvet, nyt ne häiritsivät todella. Steven näköinen tuo ilmestys joka tapauksessa oli, mutta kuten aiemminkin on tullut todettua, niin tunnistus on todella vaikeaa, koska kokonaisuutta ei näe. Ja jälleen humpsahti taivas tukkoon peittäen näkyvyyden. Pilvistymistä seurasi muutama tästä sensuroitu “piip ja “voihan piipin piippi”-sana.

Repolainen -automaattipelistä 68 281 euroa Rantsilaan

Rahapelikoneet alkavat pyytää pelaajia tunnistautumaan alkuperäistä aikataulua nopeammin. Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi tänään arpajaislain jatkouudistuksesta ja päätti, että pakollinen tunnistautuminen alkaa astua voimaan jo vuoden 2021 alusta lähtien. Takarajana on vuoden 2023 alku.
Veikkaus kertoi viime vuoden lopulla ottavansa käyttöön tunnistautumisen peliautomaateissa vuoteen 2023 mennessä. Veikkauksella on yli 180 000 automaattia.

Tunnistautumisvaatimusta perustellaan rahapelihaittojen estämisellä. Kun pelaaja joutuu tunnistautumaan, voidaan alaikäiset pitää tehokkaammin erossa pelikoneista. Lisäksi pelaajat voivat hallita omaa pelaamistaan asettamalla rajoituksia pelaamilleen rahasummille.

Veikkauksen verkkopeleissä vaaditaan jo nyt tunnistautumista, joten tarkoitus on soveltaa jatkossa samoja sääntöjä sekä verkossa että marketin aulassa sijaitsevalla pelikoneella.

Arpajaislain uudistamisessa selvitetään myös keinoja suojata Veikkauksen monopolia tarjota rahapelejä Suomessa. Ulkomaalaiset peliyhtiöt ovat vallanneet Suomen kokonaismarkkinoista noin kymmenen prosenttia ja niiden osuus pelimarkkinoista on kasvussa. Pelkät uhkasakot eivät sisäministeriön arvion mukaan riitä, joten seuraavaksi harkitaan myös teknisiä estotoimia, kuten varoitustekstejä, maksusiirtoestejä ja IP-numeroiden estämiseen.